Yhdysvallat syyttää Kiinaa hakkeroinneista, NSO Groupin vakoiluohjelmistosta ja IBM:n tulosjulkistus.
Lisäksi paneelikeskustelu mainoksista ja yksityisyydestä
Huomenta! ☕
Mainitsin tästä jo viime viikolla, mutta tällä viikolla niin sanottu tulosjulkistuskausi lähtee kunnolla käyntiin. Valitsen hieman mielivaltaisesti niitä yrityksiä jonka tuloksista kirjoitan, mutta yritän pysyä nimenomaan teknologiayhtiöissä.
Tänään kirjoitan IBM:n julkistuksesta, Huomenna Netflixin, ja perjantaina Intelin, Snapchatin sekä Twitterin julkistuksista.
Transistori on arkipäivisin ilmestyvä, teknologiauutisiin ja internet-kulttuuriin keskittyvä, uutiskirje. Voit ryhtyä Transistorin tilaajaksi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alle ja painamalla osoitekentän vieressä olevaa Subscribe-nappia!
Uutiset 🗞️
Yhdysvallat syyttää Kiinaa Microsoftin hakkeroinnista
Yhdysvallat syyttää virallisesti Kiinaa siitä, että maa olisi Microsoftin yrityssähköpostipalvelun, Exchangen, hakkeroinnin takana. Yhdysvaltain lisäksi syytökseen osallistuvat mm. kaikki EU- ja NATO-maat. Syytöksen mukaan Kiinan valtio olisi maksanut rikollisjärjestöille, jotta nämä toteuttaisivat kyberturvallisuusiskuja. New York Timesilta (NYT):
The Biden administration on Monday formally accused the Chinese government of breaching Microsoft email systems used by many of the world’s largest companies, governments and military contractors, as the United States joined a broad group of allies, including all NATO members, to condemn Beijing for cyberattacks around the world.
The United States accused China for the first time of paying criminal groups to conduct large-scale hackings, including ransomware attacks to extort companies for millions of dollars, according to a statement from the White House. Microsoft had pointed to hackers linked to the Chinese Ministry of State Security for exploiting holes in the company’s email systems in March; the U.S. announcement on Monday morning was the first suggestion that the Chinese government hired criminal groups to hack tens of thousands of computers and networks around the world for “significant remediation costs for its mostly private sector victims,” according to the White House.
Secretary of State Antony J. Blinken said in a statement on Monday that China’s Ministry of State Security “has fostered an ecosystem of criminal contract hackers who carry out both state-sponsored activities and cybercrime for their own financial gain.”
NYT:n mukaan syytöstä ei seuraa minkäänlaiset pakotteet tai sanktiot Kiinaa vastaan. Lisäksi NYT mainitsee, että EU-maiden syytös on huomattava, sillä EU-maat ovat olleet vastahakoisia Kiinan julkisesta kritisoinnista, koska se on heille (eli meille) niin iso kauppakumppani.
NSO Groupin tietoturvaohjelmistolla seurattu mm. toimittajia
Olen hieman myöhässä tämän kanssa, mutta Washington Postilla on valtava raportti siitä, miten Israelilaisen tietoturvayritys NSO Groupin tekemää ohjelmistoa on käytetty journalistien ja aktivistien seurantaan ympäri maailmaa:
Military-grade spyware licensed by an Israeli firm to governments for tracking terrorists and criminals was used in attempted and successful hacks of 37 smartphones belonging to journalists, human rights activists, business executives and two women close to murdered Saudi journalist Jamal Khashoggi, according to an investigation by The Washington Post and 16 media partners.
The phones appeared on a list of more than 50,000 numbers that are concentrated in countries known to engage in surveillance of their citizens and also known to have beenclients of the Israeli firm, NSO Group, a worldwide leader in the growing and largely unregulated private spyware industry, the investigation found.
The list does not identify who put the numbers on it, or why, and it is unknown how many of the phones were targeted or surveilled. But forensic analysis of the 37 smartphones shows that many display a tight correlation between time stamps associated with a number on the list and the initiationof surveillance, in some cases as brief as a few seconds.
Raportin seurauksena mm. Amazon Web Services eli AWS, poisti NSO Groupiin yhdistetyt tilit alustaltaan.
IBM:n tulosjulkistus veti osakkeen nousuun
IBM:llä oli positiivinen tulosjulkistus ja varsinkin sen pilvipalveluiden liikevaihto kasvoi merkittävästi. Yhtiön liikevaihto kasvoi 3 % vuoden takaiseen, mikä on nopeinta kasvua kolmeen vuoteen. Yhtiön osake olikin jälkikaupankäynnin aikana 4 % plussalla. CNBC:ltä:
IBM shares rose as much as 4% in extended trading on Monday after the enterprise technology and services provider reported second-quarter earnings that came in stronger than analysts had expected.
Here’s how the company did:
Earnings: $2.33 per share, adjusted, vs. $2.29 per share as expected by analysts, according to Refinitiv.
Revenue: $18.75 billion, vs. $18.29 billion as expected by analysts, according to Refinitiv.
Revenue grew 3% year over year in the quarter, according to a statement, the fastest growth in three years, as the company laps a quarter that saw meaningful impact from the coronavirus. In the previous quarter revenue had grown 0.9%. The company reiterated its expectation that revenue will grow, rather than decline, in the full year.
Alla vielä IBM:n tunnusluvut sen omasta lehdistötiedotteesta:
IBM:n pilvipalveluiden liikevaihto kasvoi 15 % vuoden takaiseen ja 13 % viime neljänneksestä. Lisäksi mm. Red Hatin liikevaihto kasvoi 20 %. Kaiken kaikkiaan aika vaikuttavaa ja osoitus siitä, miten paljon pilvimarkkinat juuri nyt kasvavat.
Suosittelut 🕵️
Antonio García Martínez, Ben Thompson ja Martin Seufert puhuvat mainoksista ja yksityisyydestä
Antonio García Martínezin (AGM) Pull Request uutiskirjeessä oli muutama viikko sitten iso artikkeli siitä, miten mainokset toimivat internetissä nyt ja miltä ne tulevat näyttämään tulevaisuudessa.
Artikkelin seurauksena AGM, Ben Thompson ja erinomaista Mobile Dev Memo -uutiskirjettä kirjoittava Martin Seufert päättivät järjestää Twitter-spaces keskustelun asian tiimoilta, ja tuo keskustelu on nyt julkaistu AGM:n uutiskirjeessä.
Ehkä isoin valistus itselleni oli se, miten ison etulyöntiaseman Apple ja Google saa mainonnassa, nyt kun itse käyttäjädataa lähetetään jatkuvasti vähemmän puhelimesta pilveen, sen sijaan puhelimissa tehdään nyt jonkin verran ns. on-device koneoppimista, minkä seurauksena näiden mallien parametrit on se mitä yritykset latailevat omille servereilleen. Differentiaalinen yksityisyys ja federoitu oppiminen ovat olleet avain asemassa tämän kehityksen mahdollistamisessa.
Jos muuten AGM ei ole tuttu niin hän rakensi aikoinaan Ad Tech -kasvuyrityksen joka sai rahoitusta mm. YCombinaattorilta ja jonka hän myi Twitterille, työskenteli Facebookilla ja johti Facebookin mainosalustaa, Facebook Exchangea, kirjoitti New York Times bestsellerinä tunnetun Code Monkeys -nimisen kirjan ja joutui n. kuukausi sitten kohun keskelle kun hän sai Applen mainostiimistä työtarjouksen, jonka Apple sitten veti takaisin miehen kirjassa olevien otteiden takia. Hyvin värikäs persoona kaiken kaikkiaan.
Nopeet 🚀
Elon, Cathie ja Jack osallistuvat samaan bitcoinpaneeliin huomenna. Elon haluaa laulaa paneelin aikana Final Countdownia.
ByteDancen Jinri Toutiaoon ei ole pystynyt rekisteröitymään viime syyskuun jälkeen.
Snap jatkaa AR:ään sijoittamista.
GlobalFoundries toimitusjohtaja kieltää huhut siitä, että Intel ostaisi yrityksen ja, että yritys aikoo listautua pörssiin ensi vuonna.
The Verge kirjoitti sähköskeittilauta Boostedista ja sen epäonnistumiseen johtaneista syistä.
Peloton rakentaa kuntopyöriinsä pelin.
Crunchbase julkaisi tilastoja maailman yksisarvisista.
Tämä launch HN herätti oman mielenkiinnon.