Venäjän sponsoroima Midnight Blizzard tunkeutui Microsoftin järjestelmiin
Lisäksi: Palworld on muutakin kun Pokemon aseilla
Huomenta! ☕
Transistori on arkiaamuisin ilmestyvä teknologiauutisiin ja internet-kulttuuriin keskittyvä uutiskirje, jota sponsoroi ohjelmisto- ja datakonsultointipalveluja tarjoava Three Point Consulting. Klikkaa Transistori tilaukseen ja pysy kartalla teknologiamaailman tuoreimmista käänteistä!
Uutiset 🗞️
Venäjän sponsoroima Midnight Blizzard tunkeutui Microsoftin järjestelmiin
Microsoft kertoi perjantaina, että Venäjän valtion sponsoroima hakkeriryhmä Midnight Blizzard, oli päässyt tunkeutumaan joukkoon yhtiön omien työntekijöiden sähköposteja. Hakkeriryhmä oli aloittanut tunkeutumisensa marraskuun lopussa 2023 ja Microsoft tunnisti sen 12. tammikuuta ja on nyt estänyt hakkereiden pääsyn järjestelmiinsä.
Yhtiön mukaan Midnight Blizzardin jäsenet käyttivät ns. password spray -hyökkäystä, saadakseen ensin pääsyn Microsoftin vanhalle testitilille ja sitä kautta lopulta pääsyn tiettyjen yhtiön työntekijiöiden sähköpostitileihin. Mitään todisteita mm. Microsoftin asiakkaiden tilien altistumisesta hyökkäykselle ei ole löytynyt. Microsoftilta:
The Microsoft security team detected a nation-state attack on our corporate systems on January 12, 2024, and immediately activated our response process to investigate, disrupt malicious activity, mitigate the attack, and deny the threat actor further access. Microsoft has identified the threat actor as Midnight Blizzard, the Russian state-sponsored actor also known as Nobelium. As part of our ongoing commitment to responsible transparency as recently affirmed in our Secure Future Initiative (SFI), we are sharing this update.
Beginning in late November 2023, the threat actor used a password spray attack to compromise a legacy non-production test tenant account and gain a foothold, and then used the account’s permissions to access a very small percentage of Microsoft corporate email accounts, including members of our senior leadership team and employees in our cybersecurity, legal, and other functions, and exfiltrated some emails and attached documents. The investigation indicates they were initially targeting email accounts for information related to Midnight Blizzard itself. We are in the process of notifying employees whose email was accessed.
The attack was not the result of a vulnerability in Microsoft products or services. To date, there is no evidence that the threat actor had any access to customer environments, production systems, source code, or AI systems. We will notify customers if any action is required.
Sam Altman haluaa rakentaa puolijohdetehtaita
Bloomberg julkaisi perjantaina lisätietoa OpenAI:n toimitusjohtajan, Sam Altaminin suunnitelmista rakentaa lisää prosessoreita tekoälymallien kouluttamista varten. Uutistoimiston mukaan Altman on neuvotellut sijoittajien kanssa itse tehtaiden rakentamisesta, mikä vaatii huomattavasti enemmän pääomaa kuin prosessoreiden suunnittelu.
Altman on huolissaan mahdollisesta prosessorivajeesta vuosikymmenen lopussa, ja haluaa torjua tätä lisäämällä tekoälymallien kouluttamisessa käytettyjen puolijohteiden kuten näytönohjainten valmistuskapasiteettia. Bloombergin mukaan niin Intel, TSMC kuin Samsung olisivat mahdollisia kumppaneita OpenAI:lle tässä aloitteessa. Altman on myös kertonut suunnitelmista OpenAI:n suurimmalle sijoittajalle, Microsoftille.
Altman has had conversations with several large potential investors in the hopes of raising the vast sums needed for chip fabrication plants, or fabs, as they’re known colloquially, said the people, who requested anonymity because the conversations are private.
…
Altman believes the industry needs to act now to ensure there’s sufficient supply near the end of the decade, according to people familiar with his thinking. Since OpenAI released ChatGPT more than a year ago, interest in artificial intelligence applications has skyrocketed among companies and consumers. That in turn has spurred massive demand for the computing power and processors needed to build and run those AI programs. Altman has said repeatedly that there already aren’t enough chips for his company’s needs.
Intel Corp., Taiwan Semiconductor Manufacturing Co. and Samsung Electronics Co. lead the chip fabrication market and are potential partners for OpenAI.
Altman had been hard at work on the chips project until he was temporarily ousted as OpenAI CEO in November. Upon his return, he rekindled the efforts. Altman has also sounded out Microsoft on the plan, and the software giant is interested, according to two people.
OpenAI hyllytti kehittäjätilejä USA:n vaalien takia
Mainitaan vielä, että OpenAI on hyllyttänyt tiettävästi ensimmäistä kertaa alustansa kehittäjätilejä, koska tilit rikkoivat yhtiön uusia sääntöjä joilla se haluaa minimoida teknologiansa vaikutuksia vuoden 2024 Yhdysvaltain presidentin vaaleihin.
Kyseessä oli demokraattisen puolueen ehdokkaaksi asettuneen Dean Phillipsin kampanjassa työskennelleen Delphi -tekoälykasvuyrityksen kehittäjätili, sillä Delphi oli luonut OpenAI:n teknologiaa käyttämällä Dean.Bot -nimisen chatbotin itse ehdokkaasta, jolta pystyi kyselemään Phillipsin mielipiteitä erinäisistä asioista. Washington Postilta:
The artificial intelligence company OpenAI banned the developer of a bot mimicking long shot Democratic presidential hopeful Rep. Dean Phillips — the first action that the maker of ChatGPT has taken in response to what it sees as a misuse of its AI tools in a political campaign.
Dean.Bot was the brainchild of Silicon Valley entrepreneurs Matt Krisiloff and Jed Somers, who had started a super PAC supporting Phillips (Minn.) ahead of the New Hampshire primary on Tuesday. The PAC had received $1 million from hedge fund manager Bill Ackman, the billionaire activist who led the charge to oust Harvard University president Claudine Gay.
The bot was powered by OpenAI’s ChatGPT conversational software, which the company has made available to outside developers.
The super PAC, called We Deserve Better, had contracted with AI start-up Delphi to build the bot. OpenAI suspended Delphi’s account late Friday in response to a Washington Post story on the SuperPAC, noting that OpenAI’s rules ban the use of its technology in political campaigns. Delphi took down Dean.Bot after the account suspension.
Suosittelut 🕵️
Palworld on muutakin kun Pokemon aseilla
Vuoden ensimmäiseksi videopelihitiksi voitaneen kruunata viikonloppuna ennakkojulkaistu japaniliaisen Pocketpair -studion kehittämä Palworld, sillä perjantaina julkaistua peliä myytiin ensimmäisen kolmen päivän neljä miljoonaa kappaletta:
Steamissa peli maksaa n. 26 €, eli pelin voidaan laskea tuottaneen n. 100 miljoonaa euroa. En ollut koko pelistä kuullut ennen perjantaita, mutta äimistyin kun näin sen trailerin. Pelaajien keskuudessa peliä kutsutaan “Pokemoniksi aseilla” ja trailerissa nähty taskuhirviöiden ampuminen tuliaseilla tuntuu hämmentävältä.
Palworld on genreltään myös ilmeisesti ns. selvitymispeli, eli pelin ydinmekaaniikat pyörivät varusteiden valmistamisen ympärillä, ja pelaaja käyttääkin luonnossa nappaamiaan taskuhirviöitä lopulta työvoimana omissa asutuksissa ja tehtailla. Kerrassaan erikoista.
Palworldia voi pelata PC:llä ja Xboxilla.
Nopeet 🚀
Apple julkaisi vaikuttavan mainoksen Vision Pron valmistusprosessista.
Mark Gurmanin analyysiä siitä miksi Vision Pron kehittäjätuki ontuu.
Disney esitteli uuden joka suuntaan liikkuvan “lattian”.
(€) FT:n artikkeli siitä miten arkkitehdit käyttävät Midjourneytä ja muita diffuusiomalleja.
lol.
Sijoittaja Daniel Grossin spekulaatioita mitä kannattaa ostaa ja mitä shortata nykyisten kielimallien kehittyessä.
Elon Muskin xAI sai 500 miljoonan dollarin edestä pääomaa sijoittajilta.
(€) Andrew Ross Sorkinin mukaan Davosissa konsensus tuntui olevan, että Donald Trump palaa USA:n presidentiksi.