OpenAI:n sijoittajat haluavat edelleen Altmanin takaisin yhtiön johtoon
Lisäksi: Andrew McAfee ja nörttien yrityskulttuuri

Huomenta! ☕
Transistori on arkiaamuisin ilmestyvä teknologiauutisiin ja internet-kulttuuriin keskittyvä uutiskirje, jota sponsoroi ohjelmisto- ja datakonsultointipalveluja tarjoava Three Point Consulting. Klikkaa Transistori tilaukseen ja pysy kartalla teknologiamaailman tuoreimmista käänteistä!
Uutiset 🗞️
OpenAI:n sijoittajat haluavat edelleen Altmanin takaisin yhtiön johtoon
Tässä OpenAI -saagan viimeisemmät käänteet:
Satya Nadella kertoi eilen aamulla Suomen aikaan, että Sam Altman ja Greg Brockman olisivat liittymässä Microsoftiin ja perustamassa yhtiön sisällä uuden tekoälytutkimukseen kehittyvän tutkimusyksikön. Microsftin osake nousi eilen n. 2 % ja on nyt historiallisen korkealla, yhtiön markkina-arvo on nyt n. 2,8 biljoonaa dollaria.
OpenAI:n työntekijät julkaisivat kirjeen jossa nämä vaativat koko hallituksen eroa. Kirjeen on nyt allekirjoittanut yli 700 yhtiön 770 työntekijästä. Allekirjoittajiin kuului myös Ilya Sutskever, yhtiön tutkimusjohtaja ja hallituksen jäsen, jonka katsottiin olevan keskeisessä roolissa Altmanin potkuissa. Sutskever katui toimiaan myöhemmin Twitterissä julkaisemassa kirjoituksessa.
Raporttien mukaan Sam Altman ja OpenAI:n sijoittajien tuella haluaisi edelleen palata yhtiön johtoon. Satya Nadella antoi eilen useamman haastattelun jossa kertoi olevansa myös avoin tälle vaihtoehdolle, kunhan yhtiön hallituksessa tapahtuu muutoksia. Bloombergilta:
Not long afterward, Microsoft, OpenAI’s biggest investor by far, said it was hiring Altman, Brockman and unnamed “colleagues” to a new artificial intelligence unit that Altman would run as CEO.
Now, it turns out, Microsoft would be amenable to Altman and Brockman returning to OpenAI — albeit with a couple of key conditions. The startup’s current board would have to resign, and OpenAI’s governance would have to change to ensure that such upheaval could never happen again, according to people familiar with the software giant’s thinking.
“Irrespective of where Sam is, he’s working with Microsoft,” Nadella said in an interview with Bloomberg Television on Monday.
Viimeisenä mainittakoon, että OpenAI:n hallitus oli lähestynyt sen kilpailijaa Anthropicia viikonloppuna potentiaalisesta yhdistymisestä. Anthropicin perustajat olivat aikaisemmin OpenAI:lla töissä.
Kyle Vogt erosi Cruiselta
Itseohjaavia autoja rakentava Cruise automationin perustaja ja toimitusjohtaja Kyle Vogt kertoi eilen irtisanoutuvansa toimitusjohtajan roolista. Myös yhtiön tuotejohtaja erosi. Cruise ei saa tällä hetkellä operoida ajoneuvojaan, Yhdysvaltain liikenneviranomaisten tutkiessa autojen turvallisuutta. Reutersilta:
General Motors' Cruise co-founder and chief product officer Daniel Kan has resigned, the company told Reuters on Monday, a day after Cruise CEO Kyle Vogt quit.
Kan announced his resignation in a Slack message which was viewed by Reuters. The company and Kan offered no other details.
In his message to employees Kan noted that Cruise had been serving 10,000 rides per week. "I know Cruise will achieve that again soon," he wrote.
Google antaa Spotifylle alennusta Play Store -tilauksissa
Mainitaan vielä, että Googlen ja Epic Gamesin välisessä oikeudenkäynnissä on paljastunut uusia yksityiskohtia Googlen ja Spotifyn välisestä sopimuksesta, joka mahdollistaa suoratoistoyhtiölle poikkeuksellisen alhaisen ns. tilausveron Googlen Android käyttöjärjestelmän sovelluskauppa Play Storessa.
Normaalisti sovelluskehittäjä jonka sovelluksessa on mahdollisuus maksulliseen tilaukseen, voi tarjota asiakkailleen vaihtoehdoksi suorittaa maksu joko Google Payn kautta tai vaihtoehtoisesti järjestää maksun prosessointi itse. Google Payn kautta tapahtuneessa prosessoinnissa, Google ottaa 15 % tilausmaksusta itselleen ja vaikka sovelluskehittäjä prosessoisi maksun itse saisi Google siitä silti n. 11 %.
Spotifyn tapauksessa Google ottaa Payn kautta tehdystä tilausmaksusta vain 4 % ja ei veloita Spotifytä lainkaa jos maksu tapahtuu sen omassa maksupalvelussa. Google halusi pitää sopimuksen yksityiskohdat salaisena. The Vergeltä:
Music streaming service Spotify struck a seemingly unique and highly generous deal with Google for Android-based payments, according to new testimony in the Epic v. Google trial. On the stand, Google head of global partnerships Don Harrison confirmed Spotify paid a 0 percent commission when users chose to buy subscriptions through Spotify’s own system. If the users picked Google as their payment processor, Spotify handed over 4 percent — dramatically less than Google’s more common 15 percent fee.
Google fought to keep the Spotify numbers private during its antitrust fight with Epic, saying they could damage negotiations with other app developers who might want more generous rates. Google’s User Choice Billing program, launched in 2022, is typically described as shaving about 4 percent off Google’s Play Store commission if developers use their own payment system, bringing down Google’s 15 percent subscription service fee to more like 11 percent. That often ends up saving developers little or no money since they must foot the cost of payment processing themselves. And in court, Google has focused on benefits like greater flexibility rather than cost savings.
Suosittelut 🕵️
Andrew McAfee ja nörttien yrityskulttuuri
Andrew McAfee on talouden digitalisaation tutkija MIT:ssä ja mies on hiljattain julkaissut uuden kirjan joka perehtyy yrityskulttuureihin, nimeltä The Geek Way.
McAfee vieraili Russ Robertsin Econtalk -podcastissa kertomassa kirjastaan ja avasi haastattelussa mm. sitä, miten isojen teknologiayhtiöiden innovatiivisuus ei kumpua puhtaasti siitä, että niiden työntekijät ovat teknisesti taitavia. McAfeen tutkimuksen mukaan todella iso menestystekijä on yhtiöiden ns. nörttikulttuuri, jossa painotetaan matalaa hierarkiaa ja nopeaa oppimista.
Nopeet 🚀
Microsoft julkaisi uuden version Orca -kielimallista, jossa on 13 miljardia parametria, mutta joka suoriutuu useasta tehtävästä yhtä hyvin kuin paljon isommat mallit.
Tyler Cowen listasi suosikki tietokirjansa vuodelta 2023.
Lisää demoja GPT-4V:stä ja Whisperistä selostamassa urheilua.
Amazon alkaa tarjoamaan koulutusta generatiiviseen tekoälyyn liittyen.
ChatGPT:een tulevaisuus on tällä hetkellä luonnollisesti epävarma. Kaksi kilpailevaa palvelua, joista olen kuullut kehuja ovat Perplexity.ai ja Phind.