EU asettuu kuluttajaelektroniikan korjausoikeuden taakse
Lisäksi Peter Thielin pääpuheenvuoro Bitcoin 2022 -konferenssissa
Huomenta! ☕
Hyvää alkavaa viikkoa.
Haluan ihan aluksi pahoitella sitä, että osa tilaajista sai perjantain ja lauantain välisenä yönä duplikaattiviestejä, viime viikon julkaisuista. Olin hyvin hämilläni tästä, kunnes löysin Twitteristä tiedon lauantai-aamuna, että kyseessä oli bugi Substackin puolella.

Asia noteerattiin myös The Vergessä, eli olette nyt tahattomasti olleet osa tekkiuutista. Pahoittelut vielä kerran kaikille tilaajille joita tämä koski.
Transistori on arkiaamuisin ilmestyvä teknologiauutisiin ja internet-kulttuuriin keskittyvä uutiskirje, jota sponsori freelancer-välitystoimisto Thriv. Klikkaa Transistori tilaukseen ja pysy kartalla teknologiamaailman tuoreimmista käänteistä!
Uutiset 🗞️
EU asettuu kuluttajaelektroniikan korjausoikeuden taakse
Euroopan parlamentti äänesti viime viikon lopulla asettuvansa niin sanotun “korjausoikeus” (right to repair) aloitteen taakse. Sen mukaan kuluttajille pitäisi tarjota työkaluja, joilla esimerkiksi älypuhelimia voisi itse korjata. Parlamentissa 509 äänesti puolesta, kolme vastaa ja 13 jätti äänestämättä. Äänestyksen myötä, asiasta tehdään parlamentin “avainaloite” vuodelle 2022. AppleInsideriltä:
The European Union has taken a further step toward implementing Right to Repair laws, with the latest vote backing proposals regarding repairability, and adding a requirement that manufacturers increase the warranty periods.
Proposals for Right to Repair legislation have been working through the EU's political process since 2020, but a major element has now passed a plenary vote.
According to Public Affairs Brussels, the European Parliament voted 509 in favor, with three against, and 13 abstentions, to adopt the European Commission's proposal and make it an EU key initiative for 2022.
Mm. Apple lanseerasi viime vuoden lopulla USA:ssa kuluttajille suunnatun itsekorjauspalvelun, jonka kanssa iPhone käyttäjät voivat mm. korjata oman kameransa. Palvelun odotetaan leviävän muihin maihin tämän vuoden aikana.
Elon Musk ei liitykkään Twitterin hallitukseen
Twitterin toimitusjohtaja Parag Agrawal jakoi Twitterissä tiedon, että Elon Musk ei aiokkaan liittyä yhtiön hallitukseen. Muskin olisi pitänyt liittyä hallitukseen perjantaina 9.4, mutta hän kertoi samana aamuna, että ei aio niin tehdä.


Musk on Twiittaillut viikonlopun aikana Twitteristä ahkerasti. Hänen mielestä kaikkien Twitter Blue käyttäjien pitäisi saada halutessaan käyttöönsä tunnus osoituksesta profiilinsa vahvistamisesta (ns. blue checkmark).
Mies myös teki kyselyn siitä, pitäisikö Twitterin toimisto San Franciscossa muuttaa kodittomien asuntolaksi:
Tähän otti kantaa myös Jeff Bezos


Applen AR/VR-päähine tullee 2023 syksyyn mennessä
Mark Gurmanin uusin uutiskirje käsittelee Applen tämän vuoden kehittäjäkonferenssia, WWDC:tä ja mitä siltä voi odottaa.
Gurman ei usko, että yhtiö esittelee oman AR/VR-päähineen vielä WWDC:ssä, mutta kertoo omiin lähteisiinsä vedoten, että tulevan iOS:n päivityksen beta versiossa on jo viittauksia laitteeseen. Tämä taas vaikuttaisi siltä, että laite julkaistaan käyttöjärjestelmän päivityssyklin aikana, mikä alkaa ensi kesäkuussa ja päättyy 2023 syksyyn mennessä.
As far as I know, a full-blown introduction of the mixed-reality headset is still probably out of the question in June, but I am told that beta versions of iOS 16—codenamed Sydney—are chock-full of references to the headset and its interactions with the iPhone.
That indicates that the headset will launch during the iOS 16 cycle, which kicks off in June and will last until iOS 17 comes in the fall of 2023. But it may also suggest that Apple could preview some of its upcoming augmented and virtual reality software earlier. Perhaps we could even get a peek at the headset’s rOS, short for reality operating system.
Suosittelut 🕵️
Peter Thielin pääpuheenvuoro Bitcoin 2022 -konferenssissa
Piilaakson ehkä eniten mielipiteitä jakava yrittäjä ja sijoittaja, Peter Thiel, piti pääpuheenvuoron tämän vuoden Bitcoin -konferenssissa Miamissa. Thiel on tunnettu oikesto-libertaarina ja eräänlaisena vastarannan kiiskinä amerikkalaisessa tekki-VC yhteisössä.
Miehelle tuttuun tapaan puhe oli erittäin värikäs. Hän vertasi Ethereumia Visaan ja Bitcoinia kultaan, eikä tunnu pitävän kahta suurinta kryptovaluuttaa toistensa kilpailijoina, koska niillä on niin erilaiset käyttötarkoitukset.
Ehkä erikoisin hetki puheessa tuli kun Thiel kävi läpi henkilöitä ja instituutteja joiden takia Bitcoinin hinta ei ole korkeammalla kuin mitä se nyt on. Ensimmäinen syntipukki tähän oli Warren Buffett, jota Thiel kutsui “sosiopaattiseksi isoisäksi Omahasta”. Buffett on tunnettu Bitcoin-kriitikko. Kritiikkiä saivat myös kuulla JP Morganin Jamie Dimon ja Blackrockin Larry Fink.
Nopeet 🚀
(€) Miltä näyttää maailma missä tekoäly osaa kirjoittaa hyvin?
(€) Sheinin noususta.
(€) SpaceX vei yksityisiä astronautteja ISS:lle.
(€) NYT:ltä kattava artikkeli puolijohteiden valmistamisesta.
(€) Googlella mediaanipalkka nyt 295 000 dollaria vuodessa.
DoorDash tarjoaa uusille työntekijöille lisää osakkeita, koska sen osakkeen arvo on laskenut suhteellisen paljon.
Uusi Kingdom Hearts on tulossa.
Googlen PaLM:n treenaaminen maksoi arviolta 9-17 miljardia dollaria.
(€) Metalla on ongelmia valmistaa omia mikroprosessoreita.
Paul Graham kirjoitti harhaoppisuudesta.
Kaupallinen yhteistyö
