Huomenta! ☕
Transistori on arkipäivisin ilmestyvä, teknologiauutisiin ja internet-kulttuuriin keskittyvä, uutiskirje. Voit ryhtyä Transistorin tilaajaksi kirjoittamalla sähköpostiosoitteesi alle ja painamalla osoitekentän vieressä olevaa Subscribe-nappia!
Uutiset 🗞️
Apple julkisti iPhone 13-linjaston, Apple Watch 7 ja uudet iPadit
Applen syksyn ensimmäinen laitetapahtuma oli eilen ja yhtiö julkisti siinä liudan uusia tuotteita. Suurin vetonaula oli tietenkin päivitetty iPhone, mutta ehkä suurin yllätys oli kuitenkin uudet iPadit, sillä osa Apple-seuraajista (esim. John Gruber) oletti että iPadit saisivat oman laitetapahtuman myöhemmin syksyllä.
iPhone 13 ja 13 Pro
Uudet iPhonet käyttävät Applen uusinta mikroprosessoria, A15 Bionicia, jossa on peräti 15 miljardia transistoria. Viime vuoden A14:ssa oli 11,8 miljardia, joten lisäystä on yli 27 %. Tänä vuonna mielenkiintoista on se, että iPhone 13 Pro mallit saavat version prosessorista jossa on enemmän grafiikkasuorittimia kuin perusmallien prosessoreissa (viisi vs. kaksi).
Itse puhelinten malli on pysynyt hyvin samanlaisena kuin viime vuoden iPhone 12, suurimpina muutoksina on pienempi näytön lovi, missä pidetään etukameraa ja muita sensoreita. Perusmallin kamerat ovat nyt järjestelty viistoon, kun ne iPhone 12:ssa olivat päällekkäin, ks. kuva alla.
Perusmallin kamerassa on ilmeisesti muutenkin tapahtunut iso parannus. Applelta:
iPhone 13 and iPhone 13 mini represent a massive leap in camera design with advancements in hardware and computational photography that deliver stunning photos and videos. The new Wide camera, with 1.7 µm pixels, comes with the biggest sensor ever in an iPhone dual-camera system and is capable of gathering 47 percent more light for less noise and brighter results. Sensor-shift OIS — a technology introduced in iPhone 12 Pro Max and not found in any other smartphone — also comes to the Wide camera, even in the more compact iPhone 13 mini. It stabilizes the sensor instead of the lens so shots are more steady, while the custom-designed Ultra Wide camera with a new sensor captures images with more detail in the dark areas of photos and videos with less noise.
Pro mallin mielenkiintoisin lisä on ehkä ns. promotion näyttöteknologia, jonka avulla puhelimen näytön päivitysnopeus muuttuu dynaamisesti 10 Hz ja 120 Hz välillä, riippuen siitä millaista sisältöä puhelimen näytöllä on. Tämä on yksi syy miksi pro malleissa akunkesto on parantunut merkittävästi.
iPhone 12 ja 12 minin tiedotteen löytää tästä ja 12 pron ja pro maxin tiedotteen tästä.
Apple Watch 7
Etukäteen uutisissa eniten pyöri Apple Watch ja sen tuotantovaikeudet, mutta ainakaan tilaisuutta seurattaessa näistä ei ollut tietoakaan. Uudessa Apple Watchissa on peräti 20 % suurempi näyttö kun edellisessä mallissa. Näyttö on nyt niin iso, että siihen mahtuu ns. QWERTY-näppäimistö
Apple Watchia esiteltäessä yhtiö puhui myös paljon Apple Fitness+ -tarjonnastaan. Palvelu laajenee tänä vuonna n. 15 eri maahan. Tiedotteen uudesta Apple Watchista, jossa on myös paljon lisätietoa, löytää täältä.
iPad ja iPad mini
Apple myös tosiaan päivitti iPadejä.
Perus iPad saa kaksi vuotta vanhan A13 Bionic sirun sisäänsä ja sen etukamera päivitetään 12 megapikselin kennoon, jotta laite soveltuu entistä paremmin videopalavereihin. Laitteen perusversiossa on nyt myös 64 GB tallennustilaa, kun sitä aikaisemmin oli 32 GB. Tiedote laitteesta löytyy täältä.
Uudessa iPad Minissä taas on sama A15 Bionic -prosessori kuin tämän vuoden iPhoneissa ja merkittävän muutoksena, laitteessa on nyt USB-C liitäntä, lightning-portin sijasta. Tiedote laitteesta löytyy täältä.
Satunnaisia ajatuksia tapahtumasta tapahtumasta
Applen Tim Cook aloitti tapahtuman kertaamalla Apple TV+:n tarjontaa ja luinkin jostain (en nyt löydä lähdettä), että Applella olisi kai suunnitelmissa lisätä omien sarjojen tuotantoa niin paljon, että palvelussa alkaisi lähitulevaisuudessa, joka viikko yksi Applen oma sarja. Odotan itse varsinkin mielenkiinnolla The Promblem with Jon Stewart -sarjaa.
Lisäksi, täytyy taas myöntää, että Applen tapahtumien tuotantoarvot ovat ihan omaa luokkaansa. Koko tapahtuman voi katsoa alla olevasta linkistä:
Hyviä yhteenvetoja tapahtumasta voi lukea myös mm. The Vergeltä ja TechCrunchilta.
Suosittelut 🕵️
Edistävätkö stablecoinit dollarisaatiota?
Alustan sen verran, että kirjoitan alla asioista joita en ymmärrä hyvin tai juuri ollenkaan (esim. miten keskuspankit toimivat), joten suhtautukaa normaalia skeptisemmin kannanottoihini tässä.
Yksi asia mitä olen miettinyt viime aikoina yllättävän paljon ovat ns. stablecoinit, eli johonkin “oikeaan” valuuttaan sidotut kryptovaluuttojen, yleensä ethereumin, johdannaiset ja niiden vaikutusta dollarisaatioon. Dollarisaatio on ehkä yleisin muoto siitä, kun yhdessä maassa aletaan käyttää toisen maan valuuttaa päivittäisten asioiden hoidossa. Ainakin uutisia seuraamalla, olen saanut kuvan että yleisimmin näin käy kun jokin maa alkaa käyttää Yhdysvaltojen dollaria oman valuutan rinnalla. Kaksi, viime aikoina uutisissa ollutta maata jossa näin on käynyt, ovat Afganistan ja El Salvador.
Minulla on jo muutenkin vaikeuksia ymmärtää täysin keskuspankkien toimintaa, mutta tuollainen tilanne missä maan sisällä käytetään toisen valtion valuuttaa, on itselleni hämmentävä, koska en ymmärrä miten maat saavat lisää tätä valuuttaa. Tekevätkö keskuspankit sopimuksia keskenään niin, että esim. Yhdysvaltojen keskuspankki lähettää dollareita esim. El Salvadoriin? Entä voinko avata esim. El Salvadorissa pankkitilin ja saada sitä kautta käyttöön digitaalisia dollareita?
Oli miten oli, maailman suosituimmat stablecoinit ovat käytännössä kaikki sidottu dollariin: Tether, USDC ja DAI. Lisäksi, koska nämä kaikki valuutat asuvat lohkoketjujen päällä (sattumalta kaikki kolme ethereumin päällä), voisi olettaa, että niitä voi (sääntelystä riippuen) käyttää missä päin maailmaa tahansa. Tämän voisi myös olettaa edistävän dollarisaatiota, koska se helpottaisi ainakin teoriassa dollarin johdannaisten käyttämistä ympäri maailmaa.
Kysyin tästä eilen Twitterissä kryptoanalyytikko Hasulta, joka tekee tätä päivätyökseen Paradigmalla ja juontaa Uncommon Core Podcastia, ja ainaki hän uskoo, että dollarin asema tulee vahvistumaan kun stablecoinien käyttö lisääntyy (varsinkin kehittyvissä maissa):
Jään muutaman viikon päästä kahden viikon isyyslomalle (tarkka aika ei ole vielä tiedossa), ja samalla laita uutiskirjeen tauolle, mutta tuon tauon aikana ajattelin, että kirjottaisin pidemmän esseen tai analyysin tästä aiheesta.
Nopeet 🚀
Microsoft korjasi tietoturvahaavoittuvuuksia Edgessä.
Facebook on tietoinen siitä, että Instagram on haitallinen teini-ikäisille tytöille.
SEC langetti sakon analytiikkayhtiö App Annielle.
Uberin CTO erosi.
Solanalla on ollut ongelmia.
Joe twiittaili viime viikolla Ethereumin ja stablecoinien suhteesta.
Äänisyntetisaatio yleistyy.